mistoffin kennel

kennelsivut

esittely

Hei!

Olen Minna Hietanen ja asun perheeni kanssa Teuvalla, Etelä-Pohjanmaalla. Uusperheesemme kuuluu puolisoni ja neljä lasta, tyttö 7 vuotta ja poika 10 v, sekä isommat pojat jotka ovat 15 – ja 17 vuotiaat.

Kasvatamme pienimuotoisesti Tiibetinspanieleita kotioloissa. Jokainen koira on rakastettu omana valloittavana persoonanaan, Elsa on vanha rouva ja Hertta taas omapäinen omantienkulkija, Essi on pieni prinsessamme joka on oikea lellivauva. Kaikki ovat rakkaita ja tärkeitä meille kaikille.

Sain ensimmäisen oman Tiibetinspanielin 1993 kun haimme Chu-shun kennelistä Miskan, ihastuin rotuun kun näin se tv-ohjelmassa. Rodusta otin selvää kantamalla kirjastosta koirakirjoja ja lukemalla kaiken mahdollisen tiedon.  Vanhemmat ihastuivat myös rotuun ja niin Miska-herra haettiin Ikaalista kotiin.

Elsa tuli minulle vuonna-97 sijoituksella, Jin-Sen kennelistä. Elsa on aina ollut aivan ihana, kiltti ja tottelevainen tyttö.

Hertta haettiin Hoswin kennelistä kesällä-07. Hertta on omapäinen mutta hyväluontoinen neiti, äitin söpöliini.

Essi tuli meille sijoitukseen syksyllä-09 ja onkin meidän lellivauva, kaikkien prinsessa.

Nyt meille syntyi ensimmäinen Mistoffin-pentue ja olen onnellinen että olen saanut yhden unelmistani toteutumaan, oman pentueen , omalle kennelnimelle. Se on ollut haaveeni jo toistakymmentä vuotta.

Tavoitteeni on kasvattaa terveitä, rotumääritelmän mukaisia Tiibetinspanieleita, rakkaudella ja harkiten. Olen rotujärjestön ja kennelliiton jäsen sekä olen allekirjottanut kasvattasitoumuksen.

Täällä asustaa meidän perhe ja mistoffin kennelin tipsut

Yhteyttä voit ottaa puhelimitse tai sähköpostilla, ei tekstiviestejä.

Minna Hietanen, 0405146650

mistoffin@gmail.com